Uusimmat kirjoitukset

Satunnainen kuva

Kävijälaskuri

43291

Lehtimäki 2009

Maanantai 3.8.2009 - Frans


onni.gif

Lehtimäen perinteiset kesäpäivät järjestettiin tänä vuonna heinä-elokuun vaihteessa. Osanottajia oli taas ihan mukavasti, eli 49,  ja joukkoon mahtui niin nykyisiä, entisiä, kuin tuleviakin aputassuja. Ja olipa paikalla jokunen "siviilihaukkukin".

Perinteisesti Lehtimäellä järjestetään taidontarkistuskokeet vuorossa oleville koirakoille. Niin tänäkin vuonna, mutta koska koirakoita olisi ollut erittäin paljon testattavana tänä vuonna, niin eteläisenSuomen koirakoille järjestetään syksyllä oma koetilaisuus pääkaupunkiseudulla. Kuten aikaisemminkin, kokeen ensimmäinen osio järjestettiin Tuurissa, Keskisen kauppakeskuksessa. Siellä näkee hyvin koirakon toiminnan ihmisvilinässä mielenkiintoisten hajujen keskellä. Myös koiran kyky rauhoittua esim. kahvilaan istahdattaessa tulee siellä ilmi.

Toinen osio järjestettiin sitten majapaikkanamme olleen Lehtimäen Opiston pihalla. Siellä tuomariston arvioitavana oli vieraan koiran häiriköiminen pissatustilanteessa, palloa pelaavat ihmiset häiriöinä, paikallaan pysyminen käyttäjän mennessä joksikin aikaa piiloon sekä vapaavalintainen temppu, joka aika usealla oli tavaran nosto/nouto.

Kaikilla ei tietenkään ollut tänä vuonna koetta, joten muutakin ohjelmaa oli. Koirille sai fysioterapiaa ja koirakot pääsivät kokeilemaan uutta lajia, rally-tokoa. Se olikin porukan mielestä mukavantuntuinen harrastus. Ja muutama onkin sitä leirinkin jälkeen omatoimisestikkin harrastellut. Rally-tokoliiton nettisivuilla asiasta löytyy lisätietoa. Opistolla on myös maneesi, jossa koirat pääsivät purkamaan riehumispaineitaan rauhassa. Tai siis, rauha oli siitä aika kaukana :)

Ihmiset viettivät sitten vapaa-ajan normaaliin ihmistyyliin vaihtaen kuulumisia niin vanhojen kuin uusienkin tuttujen kanssa. Myös karaoke kaikui Lehtimäen illassa. Ja Tarakkamäen Eikka oli jälleen järjestänyt ison kasan voittoja perinteisiin arpajaisiin, joissa kukaan ei jää ilman.

Kaiken kaikkiaan kesäpäivät oli taas mukava tilaisuus ja ensi vuotta odottelee taas innolla.

Kuvia

Avainsanat: tapahtumat


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: