Yhteystiedot


Avustajakoira - Assistenthund ry.

Hietapellontie 32 B
00730 Helsinki

puheenjohtaja@avustajakoira.fi
p. 040 777 4655


Jäsen: Päivitä muuttuneet yhteystietosi TÄÄLLÄ

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:
92746 kpl

Yhdistys tarvitsee tukeasi voidakseen toimia

Avustajakoira ry:n toimintaan kuuluu:

  • Antaa opastusta ja tukea avustajakoiratoiminnan kehittämiseen  sekä koirien hyvinvointiin ja koulutukseen.
  • Jakaa tietoa ammattihenkilöstölle ja suurelle yleisölle mm. kouluissa, messuilla, seminaareissa ja tiedotusvälineissä.
  • Julkaista Aputassu-lehteä, joka kertoo mm. avustajakoirien elämästä, koulutuksesta ja yhdistysasioista. Aputassu-lehden tavoitteena on toimia avustajakoiratoiminnan tiedottajana jäsenistöllemme, joskin lehden tärkeimmäksi tehtäväksi on noussut tiedottaminen terveydenhuollon, eri palvelu- ja ammattialojen henkilöstölle sekä ns. tavallisille ihmisille avustajakoiran ja sen käyttäjän elinympäristössä.
  • Järjestää koulutusta jäsenistölleen. Avustajakoiran työura kestää 8-10 vuotta, jona aikana koiran käyttäjä tarvitsee lyhyitä kursseja koulutusmenetelmien kertaamiseksi, jo syntyneiden ongelmien ratkaisemiseksi ja niiden ennalta ehkäisemiseksi. Avustajakoiralle on myös tarpeen opettaa uusia taitoja, koska koiran käyttäjän fyysisessä tilassa voi tapahtua sellaisia muutoksia, jotka vaativat koiralta uudenlaista avustamista.
  • Kerätä varoja peesaritoimintaan.

      niina_ja_tosca_kokeissa_2010.jpgKesäpäivien ohjelmaan sisältyvät myös taidontarkastuskokeet.   Koevuorossa Niina ja Tosca.