Yhteystiedot


Avustajakoira - Assistenthund ry.

Hietapellontie 32 B
00730 Helsinki

puheenjohtaja@avustajakoira.fi
p. 040 777 4655


Jäsen: Päivitä muuttuneet yhteystietosi TÄÄLLÄ

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:
92746 kpl

Tue avustajakoiratoimintaa - ryhdy peesariksi!

Peesari

on vapaaehtoinen, koirankoulutuskokemusta omaava henkilö, joka tukee ja auttaa uutta avustajakoirakkoa etenkin taipaleen alkuvaiheessa. Homma vaatii sitoutumista, mutta tavoitteena on, että peesari tekee itsensä ajan myötä tarpeettomaksi. Halutessaan peesari voi jatkaa peesausta toisen koirakon kanssa.

Peesari "peesaa" eli kulkee koirakon takana avustaen ongelmatilanteissa neuvoillaan - puuttumatta kuitenkaan koiran ohjaamiseen. Uusi koirankäyttäjä saattaa tarvita apua myös esim. kynsien leikkuussa tai vaikkapa henkistä tukea ensimmäisille kauppareissuille.

Peesari voi myös avustaa koiran käyttäjää erilaisten koulutustilanteiden suunnittelussa ja järjestämisessä.

Peesaaminen on käytännössä sitä, että peesari tapaa alkuvaiheessa koirakon säännöllisesti vähitellen kertoja harventaen. Se on vapaaehtoistyötä, josta ei makseta korvausta, mutta siitä saattaa helposti innostua, sillä onäärimmäisen palkitsevaa nähdä palveluskoira todellisessa työssään, josta se nauttii!

Peesariksi aikova pääsee tutustumaan avustajakoirakouluun Kemiöön ja saa toukokuussa pidettävällä koulutuspäivällä perusoppia avustajakoiran käyttäjän peesaamiseen. Lisäksi peesari voi osallistua Avustajakoira ry:n tapahtumiin ja pitää hauskaa aputassulaisten kanssa saaden samalla runsaasti lisätietoa avustajakoirakoista ja heidän elämästään.

 

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä: reetta.mikkonen@avustajakoira.fi