Kummikoirani Calle

Sairastuin vuonna 2000 systeemiseen skleroosiin ja keuhkovaltimoiden ylipainetautiin. Keuhkoni ovat vaurioituneet ja sydämeni rasittuu. Muutama vuosi sitten jouduin kytketyksi happilaitteisiin ja liikkumatilani määräsi happiletkujen pituus. Kuntoni romahti ja elinaikaennusteeni oli olematon. Osa lääkäreistä katsoi, ettei kuntouttamiseni enää hyödyttäisi.

Avustajakoirakoulussa Callelle opetetut toimet (Calle mm. avaa ja sulkee ovet, kaapit ja laatikot, se nostaa, vie ja tuo esineitä, täyttää pyykinpesukoneen ym.) se suorittaa ilolla ja ripeästi. Calle on persoona, ja se on kova poika myös siivoamaan. Monesti sen hyvää tarkoittaville ja itsenäisille ratkaisuille ei voi muuta kuin nauraa sydän syrjällään. Tämä ilo on tarttunut itseni lisäksi myös lähipiiriini, ja tässä myönteisessä ilmapiirissä on sairauteni kestäminen läheisillenikin helpompaa.

Callen kiintymys ja palvelualttius on liikuttavaa. Kivuliaina tunteinani se ryömii viereeni peiton alle ja antaa vierihoitoa. Sen kehon lämpö rauhoittaa ja nukahdan sen tasaiseen tuhinaan. Olen vakuuttunut, että sen läheisyys alentaa myös keuhkovaltimopainettani jarruttaen vaarallisen sairauteni etenemistä. Callen avulla kuntoutumiseni on edennyt. Kipuni ovat paremmin hallittavissa ja olen voinut jopa vähentää lääkitystäni. Kortisonin aiheuttama turvotus on laskenut ja viihdyn taas itseni kanssa. Callen auttaessa ja teknisiä apulaitteita hyödyntäen jaksotan voimani ja jaksan arkirutiinit paremmin. Myös panokseni yritykseni hoidossa on kasvanut.

Avustajakoirakoulun opit ovat antaneet hyvän perustan Callen taitojen kartuttamiseen: Opetin sen viemään tyhjentyneen happilaitteeni matkan päähän mieheni täytettäväksi. Täytetyn laitteen Calle kiidättää laukalla takaisin minulle. Calle ja happipullo. Tätä treenaamme pikkuhiljaa myös oudompien ihmisten parissa. Nyt happisäiliö, josta kannettava happilaitteeni täytetään, kulkee myös autossani ja elämänpiirini avartuu taas pikkuhiljaa. Callen kanssa on hauska lähteä ”ihmisten ilmoille”, se auttaa minua jälleen sosiaalistumaan ja sopeutumaan vammaisuuteeni.

Callen ja invamopon avulla uskaltaudun pienille metsäretkille. Näihin retkiin valmentaudumme treenaamalla yhdessä: Calle vie hätä- ja avunpyyntöviestiä tuntemattomallekin ihmiselle ja ohjaa avuntuojan luokseni.  Tiukan paikan tullen tämä avustajakoirani saattaa jopa pelastaa henkeni, se siis toimii myös pelastuskoirana. Jo pelkkä tietoisuus siitä, että tarvittaessa koirani toimii, vapauttaa minut liikkumaan. Kesällä aloitamme myös vesipelastustreenit.

Jokainen päivä, joka Callen avulla tuo iloa elämääni, vaikuttaa myönteisesti sisäkemiaani. Jokainen tällainen hetki jarruttaa sairauteni etenemistä. Mitä pitemmälle pärjään Callen avulla itsenäisesti, sitä enemmän se antaa minulle elämänlaatua, joka ei ole rahalla mitattavissa. Yhteiskunnalle tämä merkitsee säästöjä. Viime sydäntutkimuksissa kardiologi totesikin: ”Onpa avustajakoira tehnyt hyvää!” Näin todella on. Olen jälleen ”kiinni elämässä”, kuten invalidiliiton sattuvasti valittu mottokin sanoo.

Sydämellinen kiitos kaikille Teille, jotka myötävaikutatte avustajakoiratoimintaan! Arvokkaalla työllänne ja panoksellanne kokemani elämänlaadun paranemisen ja onnen saavuttaa varmasti moni muukin vammautunut.

Terveisin Arja ja avustajakoira Calle